En tiedä sinänsä miten tätä tunnetta kuvailla. Tapahtuneen jälkeen alku oli jotenkin helppo. Siis en ollut niin surullinen kuin minun oisi pitänyt olla.. Paras Kaveri kuollut. Nyt, kun siitä on kulunut kaksi viikkoa. En saa sitä mielestä pois. Saan ajatuksen viideksi minuutiksi pois päästä. Se palaa heti. Tuntuu kuin olisin ”autopilotilla” koko ajan. En tajua missä oon mitä teen miksi teen. Päivät ns. sulaa äyhteyteen. Välillä aika menee nopeesti… liian nopeesti. Välillä tuntuu, että aika matelee, kuin Etana! Todella hitaasti. En ajattele enää mitä teen. Kaikki muuttuu niin nopeesti. Ihmisiä häviää ympäriltä.. niitä tulee lisää. Tää liian nopeesti vaihtuva ihmispiiri paikat ajat. Niillä on todella negatiivinen vaikutus mun elämään ja elämisen rytmiin. Mutta uskon, että kun tulee kevät kaikki menee hieman parempaan suuntaan… Voisin sanoa ihan suoraan, että rakastan kevättä ja kesää. Sillon ei ole niin paljon huolehdittavaa …. SAA ELÄÄ!
