Kertaan tässä tämän viikon tapahtumia. Olen taas kerran joutunut valheiden uhriksi. Tällä kertaa ihmiseltä, jota pidin joskus parhaana ystävänä. Jos joku osaa valehdella se on hän. Ei sitä tajua koskaan, yrittää antaa kaiken myötätunnon, kun toinen sanoo, että on paha olo. Vitut. Kusetusta sekin. Toinen asia mitä tässä on tapahtunut. Siis luulin hetken kaiken menevän hyvin. Ja oletin, että en olis yksin enää. Tämä ihminen jonka piti vetää mut lopullisesti pois tästä haavemaailmasta. Käy kahvilla joidenkien täysin random ihmisten kanssa. Joihin se on tyylii törmänny jossain vitun metrossa. Ahdistaa, turhauttaa, vituttaa, pelottaa, ja ihan vitunmoinen dèja vû. Oon ollu niin helvetin monta kertaa samassa tilanteessa, että saan pelätä sitä, että joku pettää mun luottamuksen. Niiku niin sanottu ”paras ystäväni” teki. Oonko mä oikeesti ihmisille pelkkä pelinappula. Seksilelu. PURULELU! En ymmärrä enää mitään. Kehen pitäis luottaa. Kuka ei satuta. Kuka ei petä. Kuka ei pure. Kuka ei vittu saa mua palamaan teoillaan. En oo muuten kertoo tääl vielä sitä, että siis olen ollut koulukiusattu esikoulusta 9 luokalle asti. Nyt oon siis menossa amiksen toiselle luokalle. Mut pointihan siis oli se, että oon joutunu kasvattaa itelleni tän helvetin kovan kuoren. Sen takia jos mut näkee jossain vaikutan maailman ilosimmalta ihmiseltä, vaikka sisällä riehuu tornado.
